Tänään päätin tutustua katukuvaukseen. Otin kittiputken ja päätin, että en zoomaa. Käytän vain 35 milliä. Tajusin, että ihmisten kuvaaminen on minulle yhtä vaivaannuttavaa kuin heille. Minusta oli vaikeata ängetä naamalle putki ojossa ja painaa liipaisinta. Lopulta löysin oikeanlaisen lähestymistavan. Pidin kameraa kokoajan kädessä rinnan korkeudella. Otin naamalle sen perus flaikkujenjako/feissaushymyn ja katsoin kuvattavaa kohdetta silmiin ennen kameran nostamista ja kuvan ottamista. Tämä epätyypillinen käyttäytyminen sai aikaan hyvin erilaisia reaktioita. Yksi vanhempi rouva huikkasi iloisesti: "Tuliks hyvä?" Huikkasin takaisin kyllä ja kiitos. Yksi vanhempi rouva kertoi minulle kuvan ottamisen ilman lupaa olevan laitonta, jonka jälkeen hän kysyi miksi hänestä kuvan otin. Kävelin hänen kanssaan muutaman kymmentä metriä ja kerroin, että harjoittelen ihmisten kuvaamista. Kerroin myös, että ihmisten luvatta kuvaaminen julkisella paikalla ei ole laitonta, mikäli heitä ei esitä huonossa valossa. Kolmas reaktio oli ehkä kaikkein voimakkain. Katsoin nuorehkoa naishenkilöä silmiin kamera kasuaalisti maahan osoittaen. Nainen lähestyi minua ja kysyi: "anteeksi, mutta ethän ottanut minusta kuvaa?" Vastasin kieltävästi ja hän pyysi minua näyttämään kamerasta viimeisimmät kuvat. Tietysti näytin ne. Tämä ei ollut ainoa nuori naishenkilö, joka reagoi voimakkaasti kameraan. Moni nosteli kaulahuivia kasvoilleen, katsoi päättäväisesti poispäin tai teki selkeän eleen, että ei halua kuvaan. Hauskinta oli, että usein tämän kaltainen reaktio tuli juuri silloin, kun en ollut edes aikeissa ottaa kuvaa. Minusta tuntui tungettelevalta kuvata ihmistä, joka selkeästi kasvoillaan tai ruumiillaan viestii ahdistuneisuutta. Tämän vuoksi kuvasin pääasiassa vanhuksia. Nuoret miehet pelottavat voimallaan, nuoret naiset äänellään. On henkisesti helpompaa kuvata "heikompaa" yksilöä. Tässä minun pitää vielä kehittyä. Sattui sekaan myös muutama linssiludekin. Heistä huomasi selkeästi, että he kävelivät todella läheltä poseeraten koko matkan. En ottanut yhdestäkään kuvaa.
Huomasin myös varusteissani selkeää puutetta. Kuvasin urheilumoodilla, koska kameran tarkennus oli niin pirun hidas. Pyöräilijät ja ripeät kävelijät olivat kameralle aivan liian nopeita. Katsotaan paraneeko tilanne, kun saan uuden putken, jossa on ultraäänitarkennus. Raja voi tulla vastaan myös entry-level rungossa, mutta sitä en ole ihan heti päivittämässä.
Loppujen lopuksi minulla oli hauskaa. Kuvaaminen jokseenkin unohtui, mutta ihmisten reaktioiden tutkiminen oli mielenkiintoista. Pelkkä kameran läsnäolo ja katsekontaktin luominen riitti.
Tekstit
